Ei ole mitään syytä käydä tuhannetta kertaa läpi Wagnerin Lentävä Hollantilainen -oopperan symbolismia. Sen sijaan kannattaa kysyä: Miksi vielä yksi tallenne tästä suositusta kolmen näytöksen ja 16 kohtauksen oopperasta? Mikä tämän kyseisen version lisäarvo on? Yksi vastaus on, että kyse on DVD:stä eikä CD:stä. Lentävää Hollantilaista ei ole erityisen monella videolla. Woldemar Nelsonin Bayeruth-fi lmatisointi vuodelta 1985 ja Leif Segerstamin Savonlin- na-video vuodelta 1989 ovat ehkä tunnetuimmat. Molemmissa kuten Turunkin-videolla Matti Salminen laulaa Dalandin osan.
Toinen vastaus on, että Turun esitys on kohtalaisen onnistunut. Itse pidin erityisesti kolmannesta näytöksestä. Tai että tällä DVD:llä on hyvää laulamista, kuten onkin. Matti Salminen Dalandina, Päivi Nisula Sentana ja Jorma Silvasti Erikinä tekevät hyvää työtä. DVD:llä on myös muutama tehokas kuvakulma näyttämölle.
Mikä tekee tästä livetaltioinnista kuitenkin ainutkertaisen, jos mikään, on se epätodellinen ympäristö, missä ooppera esitettiin, äänitettiin ja nauhoitettiin. Lentävä Hollantilainen kahdella maailman meriä seilaanneella purrella esitettynä, jotka purret ovat ankkurissa keskiaikaisessa satamassa, on aina tutkimisen arvoinen. Eikä vain ympäristö sellaisenaan, vaan mitä konteksti antaa esitykselle itsel- leen, suoraan ja epäsuorasti. Olen varma, että tässä suhteessa on tilaa eriäville näkökannoille.
DVD-ohjaus on yleisesti ottaen hyvää mutta ei loisteliasta. Sitä voisi kritisoida esimerkiksi sen seikan pimennossa pitämisestä, että kyseessä oli suora ulkoilmaesitys. Sisätilaesityksen jäljittely paistaa läpi. Ääni on käypää tasoa, mutta ei ongelmaton. Jos mahdollista, tätä DVD:tä pitäisi kuunnella 5.1 kanavan kautta, kuten äänituottaja on alunperin tarkoittanut. Hyvää äänessä oli, että vokalistien äänet eivät koskaan peittyneet orkesterin äänen alle. Minulle tällainen rat- kaisu tarkoittaa aina paitsi kuuntelun miellyttävyyttä, myös paluu- ta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin laulajat olivat etusijalla orkesteriin nähden. Orkesterien ja kapellimestarin osuuden esiin nostamisen myötä, tila alkoi kummitella äänittäjien mielessä (tai päinvastoin). Tuli stereota ja muita näennäisiä teknisiä keksintöjä, joiden myötä ooppera menetti viatonta asemaansa laulutaiteen ylimpänä kehtona.